Terveysasemaverkoston onnistunut uudistaminen pohjautuu perusteelliseen analyysiin

Sote-palveluiden saatavuus ja palveluiden kustannustehokas tuottaminen ovat merkittäviä tavoitteita myös Loimaan kaupungin tulevaisuuden suunnitelmissa. Suunnittelutyössä korostuu se tosiasia, ettei nykyinen sote-palveluiden kustannusrakenne voi jatkua nykyisellään vaan toimipisteverkoston on uudistuttava. Loimaan kaupungin sote-hallinto päätti teettää selvityksen nykyisen terveysasemaverkoston kehittämisestä. Useampien kuntaliitosten kautta syntynyt nykyinen toimipisteverkosto ei palvellut enää optimaalisesti tulevaisuuden tarpeita. Toisaalta sote-menojen kasvua haluttiin hillitä tilanteessa, jossa väestön ennustetaan kunnassa vähenevän ja kuntalaisten keski-iän nousevan.

”Meillä oli tarve saada perusteltua vertailutietoa ja vaikutusarviointeja pidemmän tähtäimen suunnitelmiemme pohjaksi. Sote-uudistuksen yleiset suuntaviivat ja oman kuntamme väestökehitys asettivat reunaehtoja, joiden pohjalta halusimme neutraalin ja perustellun vaihtoehtovertailun. Tavoitteena oli myös mallintaa tilannettamme pidemmälle tulevaisuuteen”, sanoo Loimaan kaupungin Sosiaali- ja terveysjohtaja Timo Hokkanen.

Asiantunteva toimipisteverkostoanalyysi tuotti selkeät vertailutiedot

Toimipisteverkostoselvityksen ytimessä on palveluiden hajauttamisen tai keskittämisen tuomien erojen tutkiminen ja erilaisten vaihtoehtojen vertailu toiminnallisuuden ja kustannusten kannalta.
”Halusimme ottaa vertailussa huomioon kaikki relevantit näkökulmat. Potilaskokemuksen sekä hoitoketjun ja soteyhteistyön muutoksen lisäksi eri vaihtoehtoja tarkasteltiin palveluiden saatavuuden, tila- ja toimintakustannusten sekä henkilöstötarpeen muutoksen osalta. Laskentamallit tuottivat selkeät vertailutiedot ja kunnan päätöksenteko helpottui, kun sen voitiin nyt pohjata todellisiin faktoihin”, kertoo Loimaan kaupungin Sosiaali- ja terveysjohtaja Timo Hokkanen.

Matka-ajan muutos suhteessa nykytilaan 1 toimipisteen
vaihtoehdossa

 

Matka-ajan muutos suhteessa nykytilaan 2 toimipisteen
vaihtoehdossa

”Selvitystyössä kiinnitettiin erityisesti huomiota sote-palveluiden kehittämismahdollisuuksiin, niin että palveluita pystytään jatkossa tuottamaan resurssi- ja kustannustehokkaammin. Paikkatietoanalytiikan avulla pystyttiin vakuuttavalla tavalla ennakoimaan, miten palveluiden saavutettavuus puolestaan kuntalaisten näkökulmasta muuttuu eri vaihtoehdoissa”, sanoo Delfoin Terveydenhuollon johtava konsultti Rashmi Werning.

Osaava kumppani mahdollisti sujuvan selvitystyön

Pelkästään oman organisaation toimesta tehtävien selvitystöiden haasteena Loimaallakin oli omat rajalliset resurssit. Neutraali ja ammattitaitoinen kumppani tarvittiin ihan jo senkin takia, että analyysi saataisiin tehtyä perusteellisesti ja halutussa aikataulussa. Loimaan kaupunki valitsi toimipisteverkostoanalyysin tuottamisen kumppanikseen Delfoin.

”Meillä oli haussa toimija, jonka kautta saisimme resurssien lisäksi vankkaa osaamista ja relevantit laskentamallit vertailutiedon tuottamiseksi. Delfoin kokemus ja heidän hyvät referenssit vastaavankokoisten kuntien vastaavanlaisista toimipisteverkostoanalyyseista vaikuttivat siihen, että valitsimme heidät kumppaniksemme”, kertoo Timo Hokkanen ja jatkaa:
”Yhteistyö Delfoin kanssa on ollut erittäin hyvää. Heidän asiatuntijoidensa sitoutuminen hankkeeseen sekä selkeä vuorovaikutus varmistivat, että projekti pysyi hyvin aikataulussa ja että tulevaisuuden toimipisteverkostosta päästiin päättämään. Loimaan kaupunginvaltuusto päätti siirtymisen kahden terveyskeskuksen malliin tammikuussa 2021.”

Lue Yritysmaailman artikkeli ”Kohti tehokkaampia sote-palveluprosesseja”

Merkittävimmät hankkeet