VALMET KERTOI MES-HYÖDYISTÄÄN ALIHANKINTAMESSUILLA

KUN TUOTTAVUUTTA HAETAAN, MES –JÄRJESTELMÄ ON IHAN EHDOTON!

Yksi tämän vuoden Tampereen Alihankintamessujen yhteydessä järjestetyn MES-seminaarin mielenkiintoisimmista puheenvuoroista kuului Valmet Technologies Oy:n General Manager Tapio Viitaselle. Hän avasi tuotannonohjausproblematiikkaa huoltoliiketoiminnan kannalta. Vaatimukset tuotannonohjaukselle ja -suunnittelulle ovat erityisen korkeat siksi, että muutokset ovat äkillisiä ja rajuja ja tuotantosarjat pieniä, jopa yksittäiskappaleita.

Tavoitteena toteutetulle hankkeelle oli aikaansaada reaaliaikainen tuotannonohjaus ja -seuranta, joka olisi joustava ja muokattavissa ja perustuisi visuaalisuuteen ja olisi siten helppo käyttää ja omaksua. Valmet valitsi Delfoi Plannerin, joka sisältää sekä suunnittelun (APS), että ohjauksen (MES) samassa järjestelmässä. Se integroitiin BaaN -toiminnanohjausjärjestelmään kaksisuuntaisesti. Kaikki työ suunnitellaan ja kuitataan Plannerissa.

SATSAUS TUOTANNON SUUNNITTELU- JA OHJAUSJÄRJESTELMÄÄN TUO TUOTTAVUUSHYÖTYJÄ

Vakuuttavinta oli Tapio Viitasen esityksen osuus kehityshankkeen tuloksista. Esimerkiksi: läpimenoajat nopeutuivat päätuotteilla 33%, kapasiteetti kasvoi 20%, tuotannonsuunnitteluperiodi lyheni viidestä kahteen viikkoon ja toipumisaika häiriöistä viidestä yhteen päivään.

Tuotannon läpinäkyvyys on parantunut, muutosnopeus kasvanut ja samalla kokonaishallittavuus on parantunut. Ennen kaikkea tuotannonsuunnittelun ja –ohjauksen digitalisointi nopeuttaa vaihtoehtojen kokeilua ja toimintatapojen muutoksia myös jatkossa. Ja automaatio vähentää manuaalista työtä ja mahdollistaa resurssien ohjaamisen tuottavampaan toimintaan.

Automaatioseuran Tuotannohjausjaoksen  MES-seminaari 17.9. kiinnosti teollisuutta laajasti ja olikin täyteen varattu yli 130 kuulijan toimesta. Delfoi kiittää omalta osaltaan kaikkia tapahtumaan osallistuneita ja sitä järjestämässä olleita tahoja.