SATASAIRAALAN PÄIVÄSAIRAALA – HELPOSTI JA NOPEASTI TOTEUTETTU KEHITTÄMISHANKE

Satasairaalassa lähdettiin kartoittamaan mahdollisuuksia kehittää nykyistä toimintaa olemassa olevissa tiloissa yhteistyössä Delfoin kanssa vuonna 2016. Tavoitteena oli löytää lyhyellä aikavälillä toteutettavia toiminnallisia muutoksia ennen suurempaa uudistamisohjelman Satasairaala-hanketta.

Viimeisimpiin uudistuksiin kuului uusi päiväsairaala, joka on avannut ovensa tammikuussa 2019 sairaalan entisen kirjaston tiloihin. Päiväsairaalalle oli Delfoi Oy:n vuonna 2016 toteuttaman nykytila-analyysin perusteella tarve, sillä päiväsairaalatyyppistä toimintaa toteutettiin vielä tuolloin hajautetusti useassa eri yksikössä ja se sitoi samalla useamman sairaanhoitajan työpanoksen.

Uuden toimintamallin vuoksi päiväsairaalan paikkamäärää ei pystytty määrittelemään suoraan hajallaan sijaitsevista yksiköistä, joten suunnittelutyön avuksi päätettiin toteuttaa päiväsairaalan paikkatarve-simulointi. Samalla validoitiin uutta päiväsairaalan konseptia, jossa lähtökohtana on, että jokaiselle potilaalle varataan tietty aika ja resurssi mitä hänen hoitonsa vaatii. Simuloinnin pohjaksi toteutettiin suunnittelun alkuvaiheessa myös perusteellinen potilassegmentointi, jonka tavoitteena oli kartoittaa mitkä potilasryhmät todellisuudessa soveltuisivat ja siirtyisivät jatkossa päiväsairaalassa hoidettaviksi.

Simulointimallin avulla:

  • Määriteltiin eri potilasvolyymien mukaista uutta päiväsairaalan paikkatarvetta.
  • Tutkittiin erilaisia sijaintivaihtoehtoja.
  • Tutkittiin sijaintivaihtoehtojen vaikutusta toteutettavaan päiväsairaalakonseptiin.

Päiväsairaalalle löytyikin lopulta erinomaiset tilat ja tilaratkaisu mahdollistaa 12-paikkaisen päiväsairaalan toteuttamisen suunnitellulla tavalla.

”Koko yhteistyö Delfoi Oy:n kanssa on ollut läpi hankkeen helppoa ja vaivatonta ja simuloinnin avulla on pystytty ketterästi tutkimaan erilaisia toteutusvaihtoehtoja”- iloitsee päiväsairaalan osastonhoitaja Eija Koivisto.

”Delfoi on osoittanut päiväsairaalan paikkatarpeen simuloinnilla korkealaatuista osaamista terveydenhuollon prosessien uudistamisesta ja simuloinnista. Olemme olleet heidän asiantuntija- ja lean-kehittämispalveluihin erittäin tyytyväisiä koko sairaanhoitopiirin tasolla ja uusi päiväsairaala on osoittautunut menestykseksi niin potilaiden kuin myös henkilöstön mielestä”, jatkaa sairaanhoitopiirin huollon johtaja Tapio Kallio.

Satasairaala ja Delfoi ovat edelleen tiivistäneet yhteistyötänsä ja Delfoi on ollut useissa eri Satadiagin toiminnankehittämishankkeissa mukana mm. uudistamassa Satasairaalan näytteenoton ja laboratorion ilmettä ja tilaratkaisuja.

 

Lisätietoja:
Satasairaala, Satakunnan sairaanhoitopiiri
Tapio Kallio, huollon johtaja, puh. 044 707 7750
tapio.kallio@satasairaala.fi

Delfoi Oy
Rashmi Werning, Terveydenhuollon johtava konsultti, puh. 050 327 7963
rashmi.werning@delfoi.com